|
Prologi
Transvesubienne on alpeilta, La Colmianen laskettelukeskuksesta starttaava yhden päivän (normaali olosuhteissa kahden päivän) endurokisa jonka maali on sijoitettu Nizzan rantakadulle, samoille paikoille jonne monumentti klassikko Pariisi-Nizza maantiekisa päättyy!
Viime vuoden hehkutteluni kisasta tuotti hyvää ja nyt meitä oli suomesta mukana myös Simo ja Kristian. Kari olikin jo viime vuonna mukana masteroimassa ja kuuluu Transvesubiennen vakiokalustoon.
Kisa koostuu lauantain prologista ja sunnuntain pääkisasta. Tänä vuonna prologi jouduttiin kuitenkin perumaan todella heikkojen sääolosuhteiden vuoksi. Vettä, räntää ja lunta tuli prologin lähtöpaikalla La Colmianessa oikeastaan kaksi vuorokautta putkeen ja lämpötila pysytteli nollan tuntumassa, joten kisajärjestäjät päätyivät ilmoittamaan prologin peruuntumisen jo perjantai iltana. Suomipoikia tämä hivenen harmitti, ei ne kelit kuitenkaan mitkään äärimmäisen haastavat olleet. Perinteiset suomalaiset juhannuskelit taisi patonkeja kuitenkin sen verran pakastaa, että ratkaisulle löytyi perusteet. Infotilaisuudessa osattiin myös kertoa, että reitin korkeimmat kohdat; käytännössä koko osio joka ajetaan yli 1700 metrissä, ovat 20-30 senttisen lumikerroksen peittämät! Kisaisännät arvioivat lumen ja jään hidastavan menoa sen verran, että viimevuoden loppuaikoihin saisi lisätä ainakin sen puoli tuntia pahaa. Nopea vilkaisu reppuun ja homma oli taas hallussa, repusta löytyi vain lyhyet ajohousut ja -paita, irtohihat ja tuulitakki, joten varusteiden valinta ei ollut kovin vaikeaa, vaikka kelin puolesta olisi saanut vetää kyllä talviajokamat niskaan. Tankkaus, tyhjennys, fillarin siunaus, lepo, aamupala, paini, ajokamat päälle, kuski ja kalusto viivalle, aivot asentoon työskentely ja näin kaikki oli valmista. Nizza täältä tullaan!
Transvesubienne
Olin tämän vuoden kisassa seitsemäs. Olin pitkään (neljä tuntia, kaksikymmentäkolme minuuttia ja kaksitoista sekuntia) kolmantena, mutta kärsin rengasrikon ja tipahdin seiskaksi. Voisin perisuomalaiseen tyyliin alkaa vollottamaan huonosta tuurista kaluston kanssa ja miksi ikinä ei tule sitä oikeaa menestystä, jackpottia, mutta ei, joku muu saa sitten laulaa niitä itkuvirsiä. Tässä rapiksessa keskitytään tunnelmiin, hyviin, toivon, ilon, surun, tappion ja voiton tunnelmiin joita maastopyöräilijä edestään löytää, mutta tässäkään rapiksessa ei valiteta, ei, vaan leuka pysyy tukevasti vaaka-asennossa eikä hakeudu kohti rintaa. Tämä kisa oli varmasti rankin kisa sekä hengellisellä että fysikaalisella puolella mitä olen päässyt ajamaan. Kaikki edellä mainitut tunnetilat tuli varmasti käytyä ihan ajan kanssa läpi ja aivotkin toimivat vielä jotakuinkin ajallaan niin eipä tässä hätää.
Viivalle oli saapunut tukku kovia xc, enduro ja marathon kuskeja ympäri eurooppaa, suurimpana starana tuikki Sveitsin "Susi", XCO:n ja Marathonin moninkertainen maailmanmestari Cristopher Sauser. Haulikko pamahti ja 300 ensimmäistä pilottia päästettiin irti. Suurin suosikki Sauser kärsi ensimmäisen rengasrikon jo viiden minuutin ajon jälkeen, olin peesissä todistamassa tilannetta. Ensimmäisen nousun aikana nurmikko muuttui ensin hileiseksi ja vähän ajan kuluttua maan peitti kevyt lumikerros. Mitä ylemmäs ajettiin sitä enemmän lunta oli, parhaimmillaan reitti käy 2100 metrissä ja lunta oli välillä polviin asti. Lyhkäsillä ajohousuilla ja kuitupohjaisilla Sideillä pakkanen ja lumi saa aikaan sen, että jalat haluavat tehdä töitä ettei tulis frysis! Ja niinhän me sitten laitoimme loikaksi, koska ajaakkaan ei voinut. Näky oli parhaimmillaan kuin Tolkienin taruista, jossa sormusten ritarit vaeltavat letkana lumisilla vuorenrinteillä.
Noin tunnin lumikenkäilyn jälkeen 1500 metrissä lumi alkoi sulaa ja muuttua vedeksi. Kemiaa! Kisareitti muuttui valuvan veden myötä todella liukkaaksi, olenkin aivan varma, että en ole koskaan löytänyt itseäni lentämästä tangon yli näin monta kertaa yhden kisan aikana. Olo olikin kisan jälkeen sen mukainen, koko kroppa aivan hajalla, yksi pikku haava piti käydä liimauttamassa EA:ssa kiinni. Jotta tilanne ei olisi mennyt liian helpoksi, satoi kisan aikana lunta, vettä ja räntää tasaisin välein. Ensimmäiset tunnit menikin juostessa, palellessa ja jännittäessä, että taasko lennetään. Mutta pikku hiljaa polut muuttuivat ajokuntoisiksi ja homma alkoi näyttämään enemmän maastopyöräilyltä kuin juoksukisalta.
Hieman puolenvälin jälkeen saavuin Team Skinsin huoltoalueelle, jossa Outi&Minna ansiokkaasti suorittivat huoltotoimenpiteet annettujen epämääräisten ohjeiden mukaan, sain samalla myös tietooni väliajat sekä sijoitukset. Olin kolmantena noin 5 minuuttia kärjestä ja puolitoista minuuttia kakkossijasta. Olin aivan hapiksilla, mutta aika paljon näistä tiedoista sai voimaa jatkaa lisää mäkeä ylös. Hissun kissun alkoi ajatus mitalisijasta kirkastua, kun pahin ylämäki oli takana eikä ketään näkynyt takanakaan, ajattelin että tänään ajetaan varmoin ottein ainakin kolmanneksi.
No ei tänään, mutta joku toinen kerta sitten. Otteet olivat kyllä varmat, siitä ei pääse, mutta niin se rengas vaan muljahti vanteeltaan. Hälärm! Paniikki oli valmis. Yleensä hätätilanteessa aika juoksee ja niin kävi nytkin. Renkaanvaihtosessio oli suoraan sellaisenaan hyvää piilokamera materiaalia, kun suomalaiset voimasanat kuten pentele, hitsiläinen ja pahus kaikuivat metsässä. Rengas saatiin vaihdettua, mutta paikkalitkut olivat niin liukkaat, että koko paketti pamahti uudestaan pois vanteelta. Otin ruohotupon, putsasin renkaan ja vanteen, lisäilin ilmat ja nyt näytti kiekko olevan taas ajokuntoinen. Tähän rengassessioon sainkin sitten Garminin dataa tarkasteltuani kulumaan tasan kuusi minuuttia. Samalla ohi meni Sauser, Betremieux, Frech ja Folco.
Ja näin hokkus pokkus olinkin sijalla seitsemän. Tuollainen extraohjelma sekoittaa ajorytmin todella tehokkaasti, vielä kun siihen lisää sen, että yrittää ajaa porukkaa kiinni viiden tunnin ajon jälkeen alkaa laput valumaan väkisin silmille. Kuin ihmeen kaupalla sain vielä Sauserin kiinni viimeisen nousun päällä, aloin siinä itsetuntoni voimissa huutelemaan tietä. Ihan hyvä että Susi ei noteeranut huutojani, koska heitin aika nopeasti massiiviset OTB:t pusikkoon ja samalla Sauseri meni menojaan. Maalissa oli kyllä sellainen olo, että kaikki annettiin mitä annettavissa oli. Koko kroppa tärisi ja energiavarannot olivat täysin nollassa, pitää silti olla omaan suoritukseen näin rankoissa olosuhteissa tyytyväinen. Alamäet kulkee maailmanluokan vauhtia (ainakin näissä karkeloissa) ja ylämäessäkkään ei tule tukkaan ihan entiseen malliin. Oli myös hauska huomata miten osa ranskalaisista tunnisti jo suomipojat ja kannustus oli myös sen mukaista. Ale Ale Team Skins Finlande!!!
9 minuuttia kärkeen, neljä minuuttia pallille, kuusi minuuttia rengasrikkoon, matematiikkaa, jokainen osaa laskea mihin oli mahdollisuudet. Ensivuonna ajetaan taas Transvesubienne, nähdäänkö silloin yhä enemmän suomalaisia viivalla, ehkä, nähdäänkö silloin ensimmäinen suomalainen ykköspallilla? Kyyyyllä!
-Fantom- (Henri Ojala)
Jälkisiivut:
Simo: Ajoi PK sykkeillä sijalle 27. 54 minsaa kärkeen. Ei ollut kuulemma tottunut juoksemaan pyörän kanssa. Ensi vuonna uudestaan.
Kari: Ajoi Simon kanssa pitkään, kunnes totesi että asfaltilla on kiva vetää kunnon pannut, vaihtaja atomeiksi ja näin ollen keskeytys. Kyynerpäässä 200 tikkiä. Ensi vuonna uudestaan.
Kristian: Ajoi 6600 kalorin voimin sijalle 116, 2h 30 min kärkeen. Krissen kommentit kisasta " Tästä voi selvitä hengissä". Harkitsee tarkkaan ennen kuin lähtee uudestaan.
|
Uutiset
