Kesä
2003 on taas melkein jo mennyt eikä niin huonosti ole mennytkään.
Kun 1999 mietimme pyöräilyä ja sen eteenpäin
viemistä, lähinnä Samun ja Maarian kohdalla, niin
meillä oli useita vaihtoehtoja. Yksi niistä oli tämä
oma tiimiTeam Velo Cycling ry.
Nyt tiimin neljäs kilpailukausi lähentelee loppuaanja
seurassa on tapahtunut jos jotakin. Jatkoakin on luvassa, ties vaikkamitä.
Samun ja Maaria lisäksi ensin seuraan mukaan liittyi Tommi
ja Esko. Sittenseurasi "Lehis" ja "Reiska" ja
viimeksi lupausten lupaus Terhi. Kaikistavoi sivuillamme lukea lisää.
Tiimistämme on kehittynyt näinä vuosina Suomen pyöräilyyn
yksi pieni muttamerkittävä tekijä. Kilpailulliset
saavutukset pienellä joukollamme on huippu hienot. Myös
muilla osa-alueilla olemme kunnostautuneet. Juuri tällä
hetkellä
on meneillään Liedon pyöräilytapahtuma ja alkukuussa
oli Metsämäenraviradalta lähteneen SM-paritempon
järjestelyt. Lisäksi olemme muutenkin aktiivisesti
mukana viemässä Suomen pyöräilyä huipulle
ja tekemässä lajia tunnetuksi.
Tämä kilpailukausi alkoi jo talvella ratapyöräilyn
MC-kilpailuilla ja tulee todennköisesti päättymään
syyskuussa Moskovassa pidettäviin ratapyöräilyn EM-kilpailuihin.
Kaudesta tuli pitkä ja raskas, pitäen sisällään
useita arvokilpailuja.
Menestystä on tullut mukavasti. SM-kilpailuissa hienot saavutukset,
joista kultaa ja kunniaa. Veteraanien PM:ssa Eskolla oli todella
hienot ajot, jotka pienellä onnella olisi mahdollistaneet jopa
mitallin. MC-kilpailut menivät olosuhteisiin
nähden lähes odotusten mukaisesti, pienillä parannuksilla
suorituksissa olisi noustu tuloksissa jo hyvinkin korkealle.
EM-kilpailut on vielä jännittämättä ja
elättelemme toiveita hyvistä suorituksista.
Ateena-projektissamme alkaa loppusuora, johon panostamme kaikki
mahdollisuutemme.
Ateenan valintakriteerit rupeavat olemaan selvillä, niistä
tosin ei tullut kaikkien helpoimmat. 10-14 paikkaa jaetaan ensi
vuoden MM-kilpailuiden perusteella hyvinkin omituisesti, esim. Samulla
1km aika-ajossa paikat jaetaan ensin 10 parhaalle maalle Teamsprintin
tulosten perusteella ja sen
jälkeen 4 seuraavalle ei näiden joukossa olleelle maalle
kilometrin tulosten mukaan. Tämän jälkeen 4 seuraavaa
maata jotka eivät vielä ole valittujen joukossa saavat
paikat MC kokonaistulosten perusteella. Lisäksi otetaan
vielä kaksi maata B-MM- kilpailuista. Kun taas Maarialla pisteajossa
mennään saman kaavan mukaan mutta ensimmäiset 10
paikkaa määräytyvät 3km
takaa-ajon perusteella. Joten helppoa se ei tule pienellä maalla
olemaan.
Kaikkiaan kulunut
kausi, ensikauden suunnitelmat ja resurssit tullaan käymään
tarkasti läpi kauden päätyttyä. Luotan, että
onnistumme myös tulevana kautena ja saavutamme tavoitteemme
kovalla ja määrätietoisella työllä. Tämä
edellyttää onnistumista kaikkilla osa-alueilla, joista
erittäin tärkeässä asemassa ovat yhteistyökumppanimme
ja kaikki eritavoin toimintaamme tukeneet sekä mukana
olleet. Kaikille suuren suuret kiitokset, toivon, että voimme
jatkaa tästä eteenpäin.